Rajan ylitysta!

Hanoissa viimesena iltana kaytiin viela moikkaamassa uutta ystavaamme pikkumies mr. Bhuta. Istuimme ilaa vakkari kadunkulma "ravintelissa" rautatiesillan alla ja porukkamme kasvoi kun paikalliset kutsuivat meidat poytaansa.Aamulla lahdettiin sompailemaan bussiasemalle ja Kohti Luoteis Vietnamia Son Laan ja Dien Bien Phuhun.Ensin sompailtiin mopotaksilla bussi asemalleSitten jalat halvaannuttavan pitka bussimatka Dien Bien Phuhun

Dien Bienista mentiin mopotakseilla Tay Trangiin ja yritettiin rajan yli. Yllattaen raja ei siltakohtaa ollut auki lankkareille, vaikka meille miin oli moneen kertaan luvattu. Siita sitten toinen tunti takas Dien Bieniin ja busilla 15 tuntia Pikkukylaan jonka nimea en enaa muista.Kyla jonka nimea en enaa muista

Kylasta jonka nimea en enaa muista mentiin VIIDEN TUNNIN mopotaksimatka Na Meon rajanylityspaikalle. Mopo taksi on ihan jees hanoin vilskeessa ja lyhyilla matkoilla. mutta rinkka selassa skootterin perassa viisi tuntia ei oo enaan hauskaa. kokemuksena tosin korvaamaton.

Rajan yli paastiinkin sitten ongelmitta. Vietnamin puolella rajamiehet tutki reput tosi ylimalkaisesti. Laosin puolella ei meinattu loytaa tullimiehia mistaan, kun kaikki oli pelaamassa jalkapalloa!!Laosilaista jalkapalloa. Sulkapallo verkko ja rottinkinen pallo.

Crossing borders!

On our last night in Hanoi, we took time to say hi to our new friend, Little man mr. Bhu. We were wining and dining in our usual street corner “bistro” and our little crew got bigger as the locals invited us to their table.

In the morning we teed off to bus station and there on towards northwest Vietnam to Son La and Dien Bien Phu.

(captions:)

First a moped taxi drive to bus station.

Then a leg-paralyzing long bus ride to Dien Bien Phu

From Dien Bien with moped taxis to Tay Trang and there we tried to cross the border, which surprisingly enough was not open to westerns there, though we had been promised access many times. So, it was another hour long trip back to Dien Bien and 15 more hours on a bus to a village, the name of which I don’t remember.

(caption: The village I can’t remember the name of.)

From the forgotten village we had to travel FIVE HOURS with moped cabs to a check point in Na Meo. Mopeds are quite fine on short distances and in the hustle of Hanoi. But... Five hours on the back of a scooter with one’s backpack on is just no more fun. As an experience, though – priceless.

The actual border we crossed without problems. On tha Vietnam side the border guards checked our packs really casually and on the Laos side we actually had hard time finding the border personnel, for they were off playing soccer!!

(caption: Lao football – A badminton net and a ball of ratan. )